Puoli vuosisataa metallitutkimusta Oulun yliopistossa: Lyhyt historiikki

Etukansi
Books on Demand, 4.3.2016 - 92 sivua
Mitä on tapahtunut Oulun yliopiston metallitutkimuksessa ensimmäisen puolivuosisadan aikana ? Ketkä olivat mukana siihen vaikuttamassa ? Ketkä ovat valmistuneet sieltä ? Tämä lyhyt historiikki perustuu paljolti kirjoittajan omaan kokemukseen hänen ollessaan ensin opiskelija ja jatko-opiskelija sekä sittemmin noin 35 vuoden ajan metalliopin apulaisprofessorin, professorin sekä laboratorion esimiehen toimen hoitaja. Se tuo esiin faktoja, mutta myös sellaisia omintakeisia muistikuvia, joita ei missään muualla ole kirjattu ylös. Tutkimuksen kehitys vuosikymmenten mukana teollisuuden tarpeet huomioiden ja muuttuminen hyvin kansainväliseksi tulee esille samoin kuin siihen osallistuneet henkilöt sekä Suomessa että eri puolilla maailmaa.

Muita painoksia - Näytä kaikki

Tietoja kirjailijasta (2016)

Leo Pentti Karjalainen toimi puoli vuosisataa Oulun yliopistossa, ensin opiskelijana ja myöhemmin pitkään metalliopin professorina ja materiaalitekniikan laboratorion esimiehenä. Hän ohjasi läheisesti ja isällisesti sekä jatko-opiskelijoita että laboratoriossa vierailevia eri puolelta maailmaa tulleita tutkijoita omaa henkilökuntaa unohtamatta.

Kirjaluettelon tiedot